keskiviikko 26. elokuuta 2015

Jogurttimainen pirtelö ilman jogurttia (Ve,G,maidoton)

Jogurtit ei tahdo enää sopia mun mahalle, kuten ei tahdo soijajogurttikaan. Eräs päivä sain päähänpiston laittaa tofua pirtelöön. Siitä tuli erinomaista!

Jogurttimainen pirtelö (pohja) 1 iso tai 2 pientä annosta

  • 2-4 dl haluamaasi kasvimaitoa, oman maun mukaan. (Käytin soijamaitoa)
  • 0,5 pkt maustamatonta tofua (125-150 g)
  • 0,5 avocado
Lisäksi makua tuomaan:
  • 1 banaani
  • 2 dl marjoja (käytin mustaherukoita)
  • Halutessasi makeutusta, kuten steviaa.
  • Voit vaihtaa marjat myös 1-2 omenaan. Oman maun mukaan tämäkin!
-Pilko tofu, avocado ja banaani. Laita kaikki ainekset kulhoon ja vetäise sauvasekottimella tasaiseksi. Maista, ja lisää makeutusta tarvittaessa. Jos omistat tehosekoittimen, voit käyttää sitäkin.

Koostumuksesta tulee pehmeä, jogurttimainen. Banaanissa on itselleni sopivasti makeaa, joten en käyttänyt erikseen makeutusta.

Pirtelö sopii hyvin aamu-, väli-, tai iltapalaksi. Siinä on tofun ansiosta proteiinia, jota voi lisätä vielä halutessaan proteiinijauheellakin. Avocado tuo hyviä rasvoja. Hyviä hiilihydraatteja saa banaanista ja marjoista, joista saa myös C-vitamiinia.

Kovin terveellinen siis! Olen lisännyt ruokavaliooni tämänkaltaisia herkkuja herkkuhimon taltuttamiseen. Miksi kituuttaa herkuttomuudella, kun voi hyvillä mielin syödä tällaisen joka päivä?

maanantai 2. maaliskuuta 2015

Paahdetut maapähkinät

Sain pari päivää sitten mahtavan idean. Mitä jos en ostaisi suolapähkinöitä, vaan paahtaisin maapähkinät itse?

Ja se muuten kannatti! Mmmmmm. Tuli niin hyviä, olisi tehnyt mieli vetäistä koko kilo kerralla naamaan :D Ei tarvinnut edes suolata. Tämän jälkeen kaupan paahdetut pähkinät eivät maistu enää miltään!

Paahdetut maapähkinät

1 kg maapähkinöitä
(Suolaa ja rypsiöljyä)

Leivinpaperia ja uunipelti.

Laita uuni lämpiämään 175 asteeseen.

(Laita pähkinät kulhoon ja kaada sekaan öljyä sen verran, että pähkinät ovat juuri ja juuri nihkeitä. Lisää suola. Suola ei tartu ilman rasvaa.)

Levitä maapähkinät pellille leivinpaperin päälle. Anna pähkinöiden olla uunissa 15-25 minuuttia, kunnes ne ovat sopivan ruskeita. Itse tein niin, että annoin niiden olla 20 minuuttia, ja sitten jätin jälkilämmölle.

Huom! Kiertoilmauuni vaatii lyhemmän ajan, alle vartin.


Pähkinöiden kuoria ei ole pakko irrottaa. Jos kuitenkin haluat tehdä niin, tee se ennen paistamista samalla kun uuni lämpiää. Ei sitten tarvise lämpimänä irroitella, vaan pääsee suoraan maistamaan!

perjantai 26. syyskuuta 2014

Kaneli-kardemumma-smoothie

Tein eilen niin hyvää pirtelöä /smoothieta, että ihan pakko jakaa tännekin. Olen ollut todella epäluuloinen kardemumman suhteen pirtelöissä, maistuuko sitten vaan pullalta? Eilen päätin kokeilla. Oli yhtä parhaista pirtelöistä mitä oon syöny! Nam.

Kaneli-kardemumma-smoothie

1 omena
puolikas banaani
1 rkl pellavansiemenrouhetta
Noin puoli teelusikkaa kanelia
Noin puoli teelusikkaa kardemummaa
Vettä niin, että hedelmät peittyvät kulhossa

Pilko banaani ja omena. Lisää pellavansiemenrouhe,mausteet ja vesi. Soseuta sauvasekottimella.


keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Porkkanalaatikko mannasuurimoihin


Tein porkkanalaatikonkin Vegaaniliiton ohjeella, tosin vähän muunnellen. Jätin muut mausteet paitsi suolan pois, ja laitoin siirapin sijaan sokeria.

"Porkkanalaatikko

1½ kg porkkanaa
4 dl mannasuurimoita
2 tl siirappia
1½ rkl pansuolaa
½ tl valkopippuria
1 tl jauhettua inkivääriä
½ tl muskottia
4 dl kauramaitoa
1 dl porkkanan keitinvettä
korppujauhoja pinnalle

Kuori, paloittele ja keitä porkkanat. Soseuta ne, kun ne ovat kypsiä. Sekoita porkkanasose, mannasuurimot, kauramaito ja mausteet ja kaada seos voideltuun vuokaan. Ripottele pinnalle reilusti korppujauhoja ja painele pinta kauniiksi esim. haarukalla. Paista 175 asteessa 1½ - 2 tuntia."

Joulutofu


Tein tätä joulutofua Vegaaniliiton ohjeella, joka löytyy täältä. Mielestäni se olisi tarvinnut lisää suolaa, mutta hyvää silti oli. Helppoa ja nopeaa. Sen suolaisuuden olisin saanut lisättyä jättämällä tofusiivut hautumaan soijakastikkeen ja veden sekoitukseen pariksi tunniksi.

Tällaista Vegaaniliiton sivuilla sanotaan ohjeeksi:

"Tofukinkku

1 pkt kylmäsavutofua
2 rkl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä
0,5 rkl soijakastiketta
2 rkl korppujauhoja
2 rkl tummansinistä Keiju-margariinia

 Lisää vehnäjauhoihin vesi ja soijakastike, sekoita tasaiseksi. Pyöritä tofua ensin seoksessa, sitten korppujauhoissa. Paista 250 asteessa noin 20 minuutia. Voitele lopuksi margariinilla. Vinkki: Voit myös viipaloida tofun, pyöritellä viipaleet seoksessa ja korppujauhoissa kinkun tavoin, ja paistaa ne pannulla rypsiöljyssä tofupihveiksi."


Suklaaherkkuja


Vegaanina jäin kaipaamaan joulun aikaan myytävää piparisuklaata, joten päätin tehdä oman korvikkeeni. Ota täytteeksi mitä ikinä haluatkaan.


1. Murskaa pipari erikokoisiksi, pieniksi paloiksi. Levitä piparia ja muita haluamiasi täytteitä pieniin kulhoihin, pakasterasiaan, tai muuhun astiaan. Minä laitoin puolet levystä piparisuklaalevyksi, ja tein samalla puolesta levystä muromysli- ja cashewpähkinäpalasia. Tein myös piparipalasia.
2. Sulata suklaa vesihauteessa tai sulatuskoneella.
3. Kaada suklaata lusikalla täytteiden päälle. Sekoita haarukalla, ettei jää tyhjiä kohtia.
4. Laita pakastimeen jäähtymään ja anna olla siellä hetki. Ota sitten jääkaappiin odottelemaan syöntiä.

Näistä tuli todella hyviä. Olisin halunnut kokeilla raakasuklaan valmistuspaketin kanssa tätä samaa, mutta se raakasuklaa jäi ostamatta, joten tein normaaliin tummaan suklaaseen.



Vegaanisia jouluruokia

Moni varmaan ihmettelee, että mitä vegaani henkilö oikein syö jouluna. Mutta ei se ole oikeastaan vaikeaa viettää vegaanista joulua. Söin lähestulkoon samoja juttuja mitä sekasyöjätkin syövät meillä jouluna. Tässä minun jouluherkkujani, osasta laitan erikseen vielä reseptin tunnisteena 'joulu'.

 Porkkanalaatikkoa mannasuurimoihin (kuva), porkkanalaatikkoa riisiin, lanttu- ja perunalaatikkoa


 Uunissa käytettyä "joulutofua"



Sulatetusta suklaasta tehtyjä paloja seassa cashew-pähkinöitä, piparia tai muromysliä


Sekahedelmäsoppaa ja marjasoppaa


Pipareita, pullaa ja joulutorttuja


Cloudy Apple- mehua, Alpro Soya- suklaavanukkaita ja omenoita


Riisipuuroa vaniljasoijajuomaan tehtynä, sekahedelmäsopan kera